16. Mount Løvstakkenille

Lauantaina saatiin herätä ihanaan aurinkoiseen päivään ja uskomattoman siniseen taivaaseen, pilviä ei ollut taivaalla juuri ollenkaan. Ollaan yhä reissun jälkeenkin häkeltyneitä siitä, miten uskomattoman hyvät kesäsäät saatiin meidän reissulle. Jonkin googlaamani tilaston mukaan Bergenissä sataa suunnilleen kahtena päivänä kolmesta, ja paikallisen asukkaan mukaan elokuussa oltiin rikottu jonkinlainen sade-ennätyskin sateisten päivien määrällä. Me kuitenkin saatiin tepastella koko vaelluksemme auringonpaisteessa ja yli +20 asteen lämpötilassa. 

Meidän aamu alkoi aamupalalla hotellin ravintolassa, jonka jälkeen keiteltiin ruokatermareihin päivän lounas ja lähdettiin kohti Mount Løvstakkenia. Reitti lähti kaupungin laitamilta kulkien ensin metsäpolkua, sitten vähän puuttomampaa polkua ja päättyen lopulta puurajan yläpuolelle 477m korkeudelle merenpinnasta. Vuorille kiivetessä on motivoivaa kuinka huomaa aina "työnsä tuloksen", kun maisemat vaihtuvat ja takanaan näkee alemmat rinteet, joita on juuri kovalla vaivalla kivunnut.

Vaeltaessa paras osuus ei välttämättä ole se itse vaeltaminen, vaan pienten taukojen pitäminen pitkin päivää. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa makoilla aurinkoisella vuorenrinteellä ja nauttia siitä, että mihinkään ei ole kiire ja saa vain olla hetkessä, luonnon ympäröimänä. 

Vuoren huipulta avautuivat ihanat näköalat niin alas kaupunkiin kuin merellekin. Haahuiltiin hetki ympäriinsä maisemista nauttien ja täydellistä lounastelupaikkaa etsien. Ja se täydellinen lounaspaikka lopulta löytyikin, kallion kielekkeeltä upeilla viiden tähden maisemilla. 

Lounaan jälkeen katseltiin vielä hetki ympäriinsä vuoren huippua eri puolilta kiertäen. Mulla on pienestä pitäen ollut tapa temppuilla siellä ja täällä, oli se sitten kotipihan omenapuu tai mikä hyvänsä. Aikuisiällä aloitin ilma-akrobatian harrastamisen, joka sopii mulle kuin nenä päähän, ja sen jälkeen onkin ollut taipumusta saada temppuilukuvia jos jonkinlaisista paikoista. Otettiin siis hetki jumppailulle näköalapaikalla ja ikuistettiin upeita kuvia. 

Tämä päivä tarjosi meille kaivattua lisäaikaa kesään, kun saatiin todellakin nauttia yli +25 asteen helteistä ja kerätä D-vitamiinia auringosta ihan olan takaa. 

Lopulta lähdettiin palaamaan polkua pitkin alas takaisin lähtöpaikalle. Kierrettiin sinne vuoren toista rinnettä, josta meni kohtalaisen selkeät polut alas kaupunkiin. Yhdessä vaiheessa kadotettiin hetkeksi itsemme ja päädyttiin sammaleen verhoamaan peikkometsään, jossa polkua lukuunottamatta maa oli aivan vihreän peiton alla ja puiden rungoissakin oli pehmeää vihreää sammalta. En tiedä missä kohtaa käännyttiin väärästä risteyksestä, mutta lopulta päästiin takaisin oikealle polulle ja kohti tuttua hostellia.

 

Mun nilkka otti hieman osumaa tämän retkipäivän aikana, kun liukastuessani johonkin juureen tai kiveen se taittui ja päästi pienen naksahduksen. Tässä vaiheessa oltiin onneksi jo alhaalla metsässä, eli matka takaisin ratikalle ei ollut enää pitkä. Kahden terveydenhoitajan reissatessa ei mennyt sormi suuhun, vaan kiedottiin nilkka tiukkaan pakettiin ja reissu sai jatkua hyvillä mielin. 

Illalla lähdettiin vielä ihailemaan auringonlaskua Mount Fløyenille, jonne kiivettiin omin jaloin ylös ja tultiin funikulaarilla alas. Reitti ylös vuorelle kulki sympaattisten puutalolähiöiden läpi, kiemuraisia ja jyrkkiä serpentiinimäisiä teitä pitkin. 

Huipulla meitä tervehtivät rennot vuohet, joita ei paljon turistien läsnäolo hetkauttanut. 

Päivän askelsaldoksi urheilukello laski 32 417 askelta ja jalkaisin kuljettuja kilometrejä yli parikymmentä. Ja olipa mun t-paidassakin aika komeat suolaviivat vatsalihasten saumakohdissa, ei oo varmaan ikinä ennen jäänyt tällaisia liikkumisen jälkeen. Huhhuh mikä ihana päivä takana!

Heini