9. Kolmen valtakunnan rajapyykillä

Aamulla herättiin Hietajärveltä teltasta uuteen vaelluspäivään. Tiedossa olisi ensin kolmisen tuntia ajamista Kilpisjärvelle, ja siellä sitten parisenkymmentä kilometriä tarpomista tunturiylängöllä. Haaveissa ja suunnitelmissa oli päästä Kolmen valtakunnan rajapyykille, kohtaan jossa Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat kohtaavat. Vaihtoehtoja mennä näkemään tätä monumenttia on oikeastaan kaksi: ostaa laivamatka rajapyykille tai kävellä sinne Saana-tunturin ja Mallan luonnonpuiston reittien parkkipaikalta. Parkkipaikan ohjetaulujen mukaan yhdensuuntainen matka on 12km, ja koska takaisinpäinkin pitää tarpoa, tulee päiväreissun kilometrisaldoksi 24km. 

Meillä ei tosin paljoa vaihtoehtoja ollut; laiva ei kulkenut vielä näin aikaisin alkukesästä eli ainoa vaihtoehto oli matkata omin jaloin läpi erämaan. Ja täytyy sanoa, että vaikka laiva olisikin kulkenut, niin oltaisiin ehdottomasti valittu tämä vaellus. Pitkän ajan jälkeen oli ihanaa päästä tunnelmoimaan Lapin luontoa ja kävellä läpi tunturiylängön; laivaan pääsee Tampereellakin, korkealle tunturien päälle ei pääse kuin Lapissa. 

Polku rajapyykille on todella selkeä, eikä eksymisen vaaraa ole juurikaan. Meillä ei ollut karttaa ollenkaan mukana, tai no toki oltiin lähtöpisteen infotaulusta napattu puhelimella kuva. Reittiä oli kuvattu joissain teksteissä haastavaksi, mutta me ei ihan jaettu tätä mielipidettä. Aivan alussa oli kohtalaisen jyrkkä nousu, kuitenkin selkeää polkua pitkin. Myös pari joenylitystä saattavat tuottaa lisähaastetta, mutta kokonaisuutena ei ollenkaan mahdoton suoritus. Fiilistely- ja evästauot mukaanlukien meillä meni reissuun suunnilleen 8 tuntia aikaa.

Aivan alkajaisiksi päästiin ylittämään ensimmäinen joki siltaa pitkin, sillan alla sulamisvesien tulva virtasi kuin Tammerkoskessa konsanaan. 

Sen jälkeen matkalle osui hieman arktista osuutta, nimittäin kahlattiin läpi lumen. Kohdattiin lunta myös monessa muussa kohdassa reitin varrella. Enpä olis pakatessa uskonut, että kesäkuisella retkellä sukat kastuvat lumen vuoksi. 

Läpi reitin vastaan tuli tunturikoivikkoa ja avaraa tunturimaisemaa. 

Matkalle osui myös historian havinaa toisen maailmansodan ajalta. 

Yksi reitin isoimmista haasteista oli vesiputouksen ylittäminen. Putous itsessään oli iso ja massiivinen, josta virtasi vesi kohisevaan jokeen. Joki jatkui alas tunturilta niin pitkälle kuin silmä kantoi ja virtaus siinä oli voimakas. Aivan yläjuoksulta ei uskallettu lähteä ylittämään, vaan käveltiin hieman alaspäin joenvartta. Sopivan paikan tullen pistettiin sormet ristiin, kännykät reppuihin ja hypähdeltiin kiveltä toiselle yli virran. Saatiin hyvästellä kuivat sukkamme, mutta päästiin turvallisesti ja kaatumatta toiselle puolelle.  

Vesiputouksen jälkeen satiin hetki kävellä tunturien päällä katsellen joka suuntaan avautuvia upeita maisemia. Paluu realiteetteihin tuli vastaan, kun vaellusreitin toinen joenylitys tuli ajankohtaiseksi. Tämä huomattavasti edellistä leveämpi joki oli kuitenkin virtaukseltaan maltillisempi ja myös hieman matalampi, ylityspaikassa syvyyttä oli suunnilleen pohkeen puoliväliin. Menomatkalla säälittiin vielä vaelluskenkiämme ja otettiin ne pois jalasta ylityksen ajaksi, jotta saatoimme avojaloin kahlata läpi joen. Paluumatkalla meidän kengät olivat jo niin läpimärät kaikista koettelemuksista, että käveltiin tyynen rauhallisesti läpi joen ne jalassa, koska ne eivät vaan yksinkertaisesti olisi voineet tulla enää märemmiksi.

 

Reissuun napattiin kaupasta mukaan tällainen karkkipussi, koska pussin kuvitus puhutteli meitä kovasti. Aika osuva vaelluskarkeiksi, eikö? Ehkä hieman selkeämmän tuotekuvan näkee esimerkiksi täältä.

Viimeiset kilometrit ennen rajapyykkiä taittuivat ensin pitkospuilla yli suon, sitten tunturikoivikossa ja viimeiseksi Suomen ja Norjan raja-aitaa mukailevaa polkua pitkin. Aidan takana näkyivät Pohjois-Norjan vuoret. 

Ja sitten niihin koettelemuksiin, jotka ennalta mainitusti kastelivat meidän kengät aivan läpimäriksi. Rajapyykki on siis iso monumentti keskellä vettä, juuri siinä kohdassa missä valtioiden rajat kohtaavat. Enontekiön kunta kertoo sivuillaan rajapyykistä näin: Rajapyykin saa vapaasti kiertää, jos mukana ei ole tullattavia tavaroita. Pohjoismaiden kansalaisilla ei tarvitse olla mukana edes passia. Koska rajat risteävät keskellä vettä, on sen ympärille rakennettu metallinen laituri. Näin kevättulvien aikaan laituri sattuukin olemaan veden pinnan alapuolella, semmonen ylläri. 

Vettä tuossa laiturin päällä oli reippaasti yli kymmenen senttiä. Siinä sitten mietittiin, että mennäänkö kengillä vai ilman kenkiä. Ilman kenkiä kengät säästyisivät kuivina, mutta toisaalta metalliritilä voi tuntua todella epämukavalta jalkapohjissa, hyytävänkylmästä vedestä puhumattakaan. Kengät jalassa taas säästyisivät jalkapohjat, ja eikös se kesä kuivaa sen minkä kastelee. Näiden pohdintojen jälkeen päädyttiin uhraamaan kuivat kenkämme ja lähdettiin kahlaamaan laiturilla, vedenpinnan hipoessa nilkkoja ja kenkien täyttyessä hiljalleen vedestä. 

Kierrettiin molemmat pariin kertaan rajapyykki, olipas kyllä helppo tapa reissata Suomi, Ruotsi ja Norja alle minuuttiin! 

Paluumatkalla aurinko laski jo hiljalleen mailleen, mutta yöttömässä yössä pimeys ei yllätä. Saattoi siis kävellä rauhallisin mielin loppuun asti, ilman että tarvitsi jännittää miten osaa suunnistaa pimeässä vieraassa maastossa. 

Parkkipaikalla meitä uskollisesti odotti uljas vuokra-automme. Tai no, voiko uljaaksi ratsuksi kutsua autoa, jonka jo kertaalleen paikattu rengas on alkanut uudelleen vuotaa? 

Saatoimme ilmaista turhautumistamme tilanteeseen osoittaen laajaa sanavarastollista osaamistamme sekä verbaalista lahjakkuuttamme, tietyn ei-kovin-painokelpoisen sanaryhmän sanoilla, sekä tottakai naurettiin tälle uskomattomalle tuurille. Eipä siinä sitten auttanut kuin vetää henkeä, ottaa puhelin kauniiseen käteen ja linja auki autovuokraamoon. Rakentavan ja määrätietoisen, mutta ystävällisen, keskustelun jälkeen tultiin lopputulokseen, että autovuokraamo toimittaa meille veloituksetta uuden auton sinne Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle, jossa me kykimme jumissa rikkinäisen renkaan kanssa.  

Jo tutuksi tullut hinauspalvelu soitti meille nopeasti sen jälkeen, kun asia oltiin saatu selväksi autovuokraamon kanssa. Kysymys "sopiiko että toimitetaan auto teille kolmelta aamuyöstä?" kuului puhelimesta rennon lappilaisella otteella, johon vastattiin että tuokaa vaan sitten kun kerkeätte. Eipä me saada telttaa tänne mihinkään pystytettyä, eli joka tapauksessa edessä on yöpyminen auton penkeillä nukkuen. Tärkeintä että aamulla on alla menopeli, jossa on neljä ehjää rengasta ja joka kuljettaa meidät aamulla rajan yli Norjaan.

Meidän yö pähkinänkuoressa

23.00 Puhelinrumba vuokra-autofirman ja hinauspalvelun kanssa

00.00 Vaelluspolulla tapaamamme hollantilainen yli 70v eläkeläispariskunta tarjoaa meille pastaa ja limua lämmitetyssä retkeilyautossaan. Kertovat tarinoita matkoiltaan ja ovat supermukavia.

01.00 Istutaan rengasrikkoisessa autossa, sadepisarat tippuvat tuulilasin ja kaukaa kuuluu ukkosen jyrinää.

02.00 Hinauspalvelu tuo uuden vuokra-auton, automaattivaihteisen Volkswagen Golf -nelivedon, ja vie rengasrikkoisen pois, tunnin etuajassa!

02.30 Kaivellaan makuupussit esille ja asettaudutaan etupenkeille nukkumaan

04.00-05.00 Sataa todella rankasti, niin rankasti että pohditaan jo ääneen että tuleekohan kohta tulva. 

06.00 Auton tarjoama "ergonominen" nukkuma-asento on aiheuttanut toisen jalan puutumisen niin perusteellisesti, että jännittää tuleeko siitä toimivaa jalkaa enää koskaan. 

09.00 Herätyskello soi ja avaamme silmämme aurinkoiseen aamuun, valmiina (tai no valmiina ja valmiina) uusiin koitoksiin

  

Heini