11. Senjan vuorilla

Aamulla me herättiin Jäämeren kohinaan ja kömmittiin ylös makuupusseistamme. Noustiin ihanilta ilmatäytteisiltä makuualustoiltamme, ollaanhan tässä jo niin vanhoja ettei enää puhettakaan millään solumuovisella kovalla alustalla nukkumisesta, ja alettiin miettiä mikä olisi päivän taistelusuunnitelma vuorten valloitukseen. Vuoristossa some-taukojen pitäminen ja netin käyttäminen vaati välillä hieman soveltamista ja hienosäätöä: meidän teltan kohdalla ei ollut minkäänlaista nettiyhteyttä, mutta tuossa pari metriä sivuun olevalla mättäällä toimi 4G. Tämä kuva taitaa olla edellisillalta napattu, kun taivas on noin hohtavan sininen, tähän aamuun kun herättiin kevyen pilvipeitteen alta. 

Aamupalaa me kokkailtiin rannan piknik-pöydän ääressä istuen. Tuuli oli todella voimakas ja meinasi napata mukaansa kaiken; istuinalustat, trangian kattilat, tulitikut ja lautaset. Siinä sai pitää puoliaan ja olla koko ajan varpaillaan, että ehtii juosta maallisen omaisuutensa perään ennen kuin se on lokkien aarteena meressä. 

Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Senja-saaren korkeinta huippua, Seglaa. Ajomatka sinne meni kiemuraisia teitä pitkin ja muutamankin tunnelin läpi. Oli ihan uskomatonta kuinka koko säätila tuntui vaihtuvan kun alitettiin vuoria tunneleita pitkin; toisella puolella vuorta saattoi taivas olla pilvessä, mutta tunnelin toisessa päässä meitä tervehti iloinen aurinko.

Norjassa kaikkein suosituimpien nähtävyyksien juurella pysäköinti on maksullista. Ja koska Norjassa about kaikki on tosi kallista, ei käynyt mielessäkään että jätetään maksu maksamatta ja kokeillaan kuinka korkeat on pysäköintivirhemaksut täällä. Pysäköintipaikalta lähti sitten selkeä polku kohti korkeuksia. 

Ensimmäisenä vastaan tuli herttainen pieni kota. 

Sitten hieman koivikkoa, joiden välistä maisemat olivat jo näkemisen arvoiset. 

Ja siitä alkoikin sitten kunnon nousu ylös. Kivikkoinen, lähes pystysuoralta tuntuva rinne vaati välillä nelivedolla menemistä. Jalka tuohon, toinen tuonne ja käsillä kiinni näistä, missä se seuraava askelma on? Onneksi ei ollut sateista, sillä märällä liukkaalla kelillä nämä kivet olisivat varmasti ottaneet uhrinsa. Saatiin taisteltua itsemme ylös saakka, ja pian istuttiinkin vuoren rinteellä katsellen vuoria, vuonoja ja silmänkantamattomiin ulottuvaa Jäämerta. Ja pitämässä kaksin käsin kiinni lippiksistämme, koska tuulen voimakkuus korkeuksissa oli omaa luokkaansa. 

Lounas me oltiin tehty jo aamupalan yhteydessä valmiiksi ruokatermareihin. Ja ne on muuten ihan mahtava varuste retkellä! Termari pitää ruoan lämpimänä monta tuntia, jolloin lounasaikaan voi vain kaivaa sen esille repusta. Ei tarvitse kantaa mukana Trangiaa, ruokatarvikkeita, vettä tai muuta tilpehööriä. Osan ruoista voi tehdä myös "raakana" termariin, sillä termarissa kuumassa vedessä tietynlaiset ruoat muhivat ajan kanssa itse itsensä valmiiksi. Esimerkiksi työaamuina teen usein aamupuuron tekeytymään kotona; laitan termariin 1dl puurohiutaleita, hieman suolaa ja 2dl kuumaa vettä vedenkeittimestä. Ei tarvitse keitellä liedellä ollenkaan ja puurosta tulee ihanan samettista ja pehmeää, valmista syötäväksi ennen työnteon aloittamista. 

Seglalta me jatkettiin matkaa viereiselle vuorelle, Bardenille. Ajateltiin kävellä rengasreitti Bardenin kautta takaisin autolle. Maisemat matkalla olivat huikeat! Pientä jännitystä matkaan toi kohta, jossa jonkinlainen iso petolintu, ehkä kotka, kierteli matalalla meidän yläpuolellamme ja kirkui minkä keuhkoistaan pystyi. Ei suoranaisesti osoittanut hyökkäilyn merkkejä, mutta pisti hieman miettimään ollaanko me hänen pesänsä lähettyvillä. Jätti meidän onneksi sitten rauhaan, kun jatkettiin matkaa eteenpäin. 

 

 

Polku kohti Bardenin huippua kävi koko ajan kivikkoisemmaksi ja jyrkemmäksi. Lopulta meidän oli pakko istua hetkeksi alas ja lukea uudelleen reittikuvaus. Ja sehän sanoi, että reitti on paikoin "ilmava", mitä sitten sillä tarkoittikaan. Tehtiin nopea riskiarvio, että henkemme on arvokkaampi kuin reitin suorittaminen loppuun. Äitini yöunien tähden en uskalla edes kuvailla millaisella kohdalla sitten todettiin, että käännytäänpä nyt nöyrinä tyttöinä takaisin ja palataan autolle omia jalanjälkiämme pitkin. Siitä kohdasta mulla ei ole edes kuvia, mutta kun sanon että tuo olla olevan kuvan jyrkänne ei ole se jyrkin ja kapein kohta, niin se kertonee siitä the jyrkänteestä jotain. 

 

Vuorilla ja tuntureilla on tosi hienoa se, kuinka samat maisemat avautuvat aivan erilaisina eri suunnista. Reitin kulkeminen samaa tietä takaisin oli ihan eri kokemus kuin menomatkalla ja välillä oli vaikea uskoa, että on edes kävellyt tästä aikaisemmin. Segla on muuten tuo ensimmäinen korkea, hieman hainevää muistuttava, huippu.

Vuoristoseikkailun jälkeen palattiin autolla tutulle rannalle. Otettiin ensin puolen tunnin tehopäikkärit autossa, jonka jälkeen huuhdottiin päivän hiet pois Jäämeressä. Huhhuh miten kylmää se vesi voi ollakaan! Ei varmaan montaa astetta nollan yläpuolella ollut; sen kertoivat jo omat, lyhyen vedessäolon jälkeen lähes tunnottomat, varpaatkin. 

Meidän roadtrip Radio Norgea kuunnellen jatkui lähemmäs seuraavan päivän vaelluskohteita, jäätikköjärviä. 

Pysähdyttiin yöpymään norjalaiselle puskaparkille, joka bongattiin park4night-sivustolta. Itsessään se oli suunnilleen kuin mikä tahansa Suomestakin tuttu P-paikka tien varrella. Paikalla sijaitsi myös entisaikaa huokuva vanha vesimylly.

 

Norjassa lähes kaikilla pysähdyspaikoilla oli jonkinlaiset julkiset vessat/huussit. Ja yllättävän usein nämä olivat todella siistejä ja vessapaperiakin oli saatavilla. Tällä on saatu kuriin se kulttuuri, että pysähdyspaikat ovat täynnä pissapapereita ja muita ei-niin-mukavia ylläreitä. 

Valittiin telttapaikka metsästä tien toiselta puolelta. Siinä sitten iltapalaa kokkaillessa kuultiin metsästä susien ulvontaa. Sehän tästä reissusta vielä puuttui! Yksi muutaman sekunnin merkitsevä katse toisiimme teki selväksi sen, ettei kumpikaan ollut enää innokas lähtemään metsän siimekseen yöpymään. Pystytettiin teltta siis hieman lähemmäs autoa ja autotietä, jotta olisi edes vähän levollisempi fiilis mennä nukkumaan. Näin jälkeenpäin kyllä naurattaa, että millaisissa kirjaimellisesti pusikoissa sitä on tullut nukuttua. Ilman että napattiin yhtään punkkia mukaamme!

Heini