8. Ensimmäinen vaelluspäivä, Hietajärvi

Jos johonkin oltiin todella tyytyväisiä, niin junamatkustamiseen. Omassa makuuhytissä kahdeksan tunnin matka taittui leppoisasti. Oltiin viimeksi nähneet toisemme varmaan joulukuussa 2023, joten pitkä matka mahdollisti viimeisen puolen vuoden kuulumisten purkamisen kaikessa rauhassa raiteiden kirskuessa vauhdista. Juoruiltavaa riitti pitkälle yöhön, mutta maltettiin me lopulta mennä nukkumaankin omiin punkkiimme. Ollaan aikaisemmin ajettu itse autolla Tampereelta pohjoiseen, mutta täytyy kyllä sanoa että tämä junamatkustaminen oli paljon parempi vaihtoehto. Molemmat saivat levätä koko matkan ja vessaan pääsi kun siltä tuntui, ei tarvinnut miettiä matkalla auton tankkaamista tai pohtia kuinka pitkälle yöhön raaskii ajella. 

Aamulla herättiin aurinkoiselta Rovaniemen rautatieasemalta ja reissu saattoi vihdoin pyörähtää kunnolla käyntiin. Juna oli perillä kello 7.20, jolloin yöttömän yön maailmassa valon määrän perusteella päivä on jo pitkällä. Rautatieasemalla oli tasan yksi avoinna oleva kahvila, jonka nurkkapöytään asetuimme kamojemme kanssa juomaan päivän ensimmäistä kofeiiniannosta, kupilliset kahvia ja teetä. Siinä sitten googlailtiin retkiruokien ostopaikkaa ja kuinka pitkä ajopätkä tänään tehtäsiin. Siinä oli kyllä tamperelaisille ison kaupungin tytöille kulttuurishokin ainekset kasassa, kun huomattiin että Rovaniemen Prisma aukeaa vasta kello 9.00! Kyllä meillä Tampereella on melkein joka sormelle aina avoinna oleva 24h Prisma. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin taipua paikallisen maailmanmenon tahtiin ja odotella rauhakseen että kaupan ukset aukeavat. 

Yhdeksän aikaan saatiin myös allemme reissun ensimmäinen vuokra-auto. Ja tosiaan ensimmäinen, sillä odotappas vaan, meillä vaihtuukin auto vielä tässä reissun tiimellyksessä. Uudenkarhea Toyota Yaris, mittarissa kilometrejä ennen meidän reissua 10, odotti rautatieaseman parkkipaikalla ottajaansa. Hieman oli rajallinen pikkuauton tavarakapasiteetti, mutta saatiin kuin saatiinkin rinkkamme, reppumme ja itsemme mahtumaan sen kyytiin. Hieman leluautomaisesti ohjautuva kevyt pikkuauto lähti mukavasti käyntiin ja matka saattoi alkaa. 

Prismareissun jälkeen lähdettiin ajamaan kohti pohjoista, ensimmäisen yön yöpaikkana Hietajärvi Enontekiöllä. Neljä vuotta sitten vaellettiin Hetta-Pallaksen kansallispuistossa, ja silloin yövyttiin yksi yö kristallinkirkkaan veden omaavan Hietajärven rannalla. Päätettiin että tälläkin reissulla halutaan päästä ihmettelemään Lapin luonnon puhtautta ja taianomaisuutta, sekä tottakai myös muistelemaan tuota aiempaa reissua. 

Kilometrit vilahtivat ohi yksi kerrallaan. Nähtiin poroja ja sympaattisia pieniä kyliä. Pohdittiin että millaistakohan olisi asua täällä, paikoissa joissa lähimpään kauppaan on kilometrejä kaksi- tai jopa kolminumeroinen luku. Käännyttiin isommalta tieltä pienemmälle ja lopulta hiekkatielle. Ajettiin rauhaksiin hiekkatietä, kunnes...

...auton rengaspaineet aloivat yllättäen hälyttää vasemman eturenkaan osalta. Paine väheni silmissä ja auto piipitti hädissään minkä pystyi. Pysäytettiin auto samantien ja kiiruhdettiin katsomaan, kuinka eturengas painui ihan silmissä kasaan auton painon alla. Oltiin kirjaimellisesti keskellä ei mitään, niin syvällä korvessa ettei tiennyt edes mikä osoite pitäisi sanoa autovuokraamolle. Ollaan aiemmilla reissuilla koettu jos jonkinlaisia kommelluksia, joten tässä kohtaa lähinnä nauratti, että miten meidän kohdallemme aina osuu näitä yllätyksiä. 

Nauru loppui lyhyeen siinä vaiheessa, kun autovuokraamo nosti kätensä pystyyn ja totesi että rengasrikot ovat vuokraajan omasta pussista menevä menoerä. Hinausyhtiön kanssa puhelun jälkeen karisi sitten viimeinenkin hymynkare, kun rento lappilainen ääni kertoi puhelimessa renkaan paikkaamisen maksavan 510 euroa. 

Kaksi tuntia odoteltiin hinausautoa. Istuttiin auton edessä pientareella vieri vieressä ja katseltiin ojassa uivia nuijapäitä. Onneksi paikalla ei ollut ainuttakaan hyttystä, se vitsaus olisi tästä sopasta vielä puuttunutkin. Hetki käytettiin ärsyttävässä tilanteessa rypemiseen ja kollektiiviseen vittuuntumiseen, kunnes taas onnistuttiin nauramaan tälle kaikelle. Koska mitä muuta tässä voi tehdä? Me ei voida jäädä tänne keskelle-ei-mitään. Me ei voida jättää rengasrikkoista autoa keskelle-ei-mitään. Me ei voida työntää tuota autoa satoja kilometrejä halvemmalle huoltamolle. Me ei voida tehdä muuta kuin ottaa luottokortti kauniiseen käteen ja kiittää hymyillen hinauspalvelun työntekijää, joka tulee pelastamaan meidät tästä, kohtalaisen kalliista, pinteestä. 

Lopulta päästiin jatkamaan matkaa, yhtä paikattua rengasta rikkaampana ja satoja euroja köyhempänä. Fiksuina tyttöinä soiteltiin monta puhelua vuokrafirmaan ja neuvoteltiin mieluisat diilit; mikäli paikkaus renkaassa alkaa vuotaa, maksaa autovuokraamo viulut jatkotoimenpiteistä. Lisäksi vielä neuvoteltiin lisämaksullinen omavastuun poisto loppureissun ajaksi. Mukavampi lähteä kohti Norjaa, kun tietää että jatkossa vastaavat tapaturmat menevät vuokrafirman piikkiin. 

Illasta saavuttiin sitten kohteeseen, vihdoin ja viimein. Parkkikselta kävelymatkaa Hietajärven rantaan oli kolmisen kilometriä, jotka taittuivat rinkat selässä mukavasti. Polku oli selkeä ja luonto antoi parastaan. 

Yllättävästi telttapaikalla ei ollut yhden ainutta retkiseuralaista: ei ihmisiä eikä hyttysiä. Pystytettiin teltta paraatipaikalle ja ruvettiin ruoanlaittoon. 

Menussa meillä oli tortilloja. Näin reissun ekoina päivinä on vielä realistista käyttää tuoreita kasviksia ruoanlaitossa, kovin montaa päivää kun ei voi olettaa kasvisten säilyvän lämpimässä autossa tai rinkassa. Paisteltiin soijasuikaleita taco-mausteen kanssa ja pilkottiin mukaan vielä kurkkua ja tomaattiakin. 

Illasta pulahdettiin vielä naku-uinnille Hietajärven kristallinkirkkaaseen veteen. Vesi oli vielä näin alkukesästä aika kylmää, mutta mukavan virkistävää. Ja mainittakoon myös, että Hietajärven pihapiirissä oli vielä paikoittain pieniä lumikasojakin, että eipä ole kesä täällä vielä aivan täysin alkanut. 

Tapahtumarikkaan päivän päätteeksi kömmittiin makuupusseihin ja pistettiin silmät kiinni. Yöttömässä yössä täällä ei pimeää tule ollenkaan, eli piti vain uskoa puhelimen kelloa ja mennä nöyrästi nukkumaan valon vielä tulviessa sisään telttaan.

Heini