14. Lapin taikaa viimeisenä päivänä

Viimeisen päivän aamuun herättiin Kilpisjärven Retkeilykeskuksen telttapaikalta. Edellisen päivän kanjoniseikkailun päätteeksi ajettiin takaisin rajan yli Suomeen, ja kun yöpaikan päättäminen tuli ajankohtaiseksi, oltiin yhtä mieltä siitä että suihkuun olisi kiva päästä pitkän reissun päätteeksi. Retkeilykeskuksen vastaanottovirkailija kyseli, että halutaanko käydä katsastamassa telttapaikka ennen kuin maksetaan majoituksesta; jos meille mieluisaa paikkaa ei löydy, voidaan sitten maksutta vaihtaa vielä suunnitelmaa. Ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä, kun vastattiin suorilta että maksetaan vaan heti. Me oltiin viimeinen viikko nukuttu sellaisissa puskissa, että tuskin mikään heidän telttapaikoistaan voisi niitä huonompi. Rima on hyvin matalalla.

Yö oli kylmä, tuulinen ja sateinen. Melkein tuli jo ikävä norjalaisia puskia, kun tuntui ettei kumpikaan meistä nukkunut yöllä kunnolla. Tuuli ujelsi telttakankaan alta ja ilma oli kylmän kosteaa. Leirialueen vierestä ajoi rekkoja läpi yön, jotka ravitselivat telttoja ilmavirtauksin sekä äänellään.

Meidän alkuperäinen suunnitelma oli suunnata huiputtamaan Saana, mutta se suunnitelma sai jäädä. Sumuinen aamu tervehti meitä kun ryömittiin ulos teltasta, eikä säätiedotuksen mukaan näkyvyys olisi koko päivänä parempi. Eipä ole mitään järkeä kiivetä koko matkaa ylös asti, jos huipulta ei näe sumun ja pilvipeitteen vuoksi mitään. Vaihdettiin siis lennosta päivän suunnitelmaksi Tsahkaljärvelle vievä lyhyt vaellusreitti.

Tsahkaljärveltä oli hienot näkymät pilvien peittämälle Saanalle. Harmaassa säässä oli kuoritakeille ja -housuille tarvetta, kun ihailtiin Lapin luontoa sadepisaroiden läpi.

Reissun aikana perehdyttiin myös näiden seutujen vanhaan tarinankerrontaan ja taruihin. Bongattiin mm., että Haltin häät -kappaleen sanat kertovat vanhaa tarinaa näiden seutujen tuntureiden tarinasta:

Kun ihmiskunnan aamu vasta alkoi sarastaa
Ja Lappi oli jättiläisten maana
Kaunis Malla-neito alkoi häitään valmistaa
Sulhasenaan nuori uljas Saana
Kaikkialta kansaa saapui Haltiin juhlimaan
Ja kirkonkellot häitä alkoi soittaa
Silloin astui kirkkoon tumma Peltsa Ruotsinmaan
Hän vaimokseen myös Mallan tahtoi voittaa

Hän aikoi estää häät ja kutsui velhot avukseen
Ja pian saikin juhlakansa kuulla kauhukseen
Kun pohjoisesta vyöryi jää ja yltyi tuuli
Kirkkokansa pakeni ja Mallaa sylissään
Myös Saana alkoi juosten turvaan kantaa
He kauas eivät ehtineet kun jäivät alle jään
Ja jähmettyivät Kilpisjärven rantaan
On aikakaudet tuntureiksi heidät muuttaneet
Ja Kilpisjärven kasvattaneet Mallan kyyneleet
Kun jäinen pohjoistuuli soi myös itkee Saana
On aikakaudet tuntureiksi heidät muuttaneet
Ja Kilpisjärven kasvattaneet Mallan kyyneleet
Kun jäinen pohjoistuuli soi myös itkee Saana

Erityisen mielenkiintoiselta tämä tuntui senkin takia, että mehän oltiin Mallankin "luona" käyty reissun alkupään vaelluspäivinä, kun käytiin vaeltamassa Mallan luonnonpuiston halki Kolmen valtakunnan rajapyykille. Bongattiin blogikirjoitus, joka osaltaan avasi vielä enemmänkin tämän tarinan taustoja: linkki tässä. 

Järven rannalla oli jos jonkinlaista rakennelmaa: oli laavu, huussi ja varaustupakin. Edellinen kulkija oli sytyttänyt laavuun nuotion, ja jättänyt sen palamaan ilman valvontaa. Jouduttiin vähän ehkä haluamattamme istuskelemaan kodassa hetki jos toinenkin, kun odoteltiin että tuli hiipuisi. Tämä on asia johon ollaan ennenkin törmätty, ja aina ollaan yhtä ymmällämme miksi joku tekisi näin; avotuli ilman valvontaa voi levitä ja aiheuttaa isoakin tuhoa. On tullut myös vastaan taukopaikoille jätettyjä roskia sekä suoraan puroissa tiskaamista, liekö ihmiset jättävät ajattelemasta vai eivät vain tiedä miten luonnossa pitäisi asiat huomioida.

Siitä matka jatkui vielä Tsahkalputoukselle, joka ei Gorstabruan jälkeen aiheuttanut juurikaan vaikuttuneita huokauksia. Kaunis se oli tottakai, ja täynnä taikaa, jota tuntuu Lapissa olevan aivan joka paikassa. 

Reitti alkoi ja päättyi Kilpisjärven luontokeskukselle, josta otettiin auton kanssa suunta kohti etelää. Tälle päivälle ajateltiin vielä yksi tunturin huiputus, mikäli sää sallisi, sekä illalla reissun viimeinen teltanpystytys. 

Sen lisäksi, että uitiin Norjassa Jäämeressä, erikoistuttiin me Suomessakin bongailemaan taukopaikkoja, joissa oli mahdollisuus pulahtaa uimaan. Päästiin ajamaan sadepilviä karkuun, ja Utkujärven levähdyspaikalle pysähdyttäessä ruoanlaittoon paistoi aurinko jo kirkkaalta taivaalta. Kokkailtiin nuudeleita trangialla, lisältiin aurinkorasvaa, hätyyteltiin hyttysiä ja pulahdettiin viileään veteen. Pitkän autossaistumisen jälkeen tuntui ihanalta päästä hieman kävelemään ja uimaan.

Utkujärveltä jatkettiin vielä matkaa Särkitunturille, jonne lähdettiin pehmeässä ilta-auringossa kiipeämään. Alempana rinteellä on pieni lampi, joka on kesäisin ilmeisen suosittu uimapaikka. Nyt oli ilma niin täynnä hyttysiä, ettei tullut mieleenkään riisua vaatetusta.

 

Tunturin huipulla aurinko paistoi ja sää oli tuuleton. Niin tuuleton, että hyttysiä oli aivan joka paikka täynnä. Oltiin alkureissusta totuttu aivan liian hyvälle, kun hyttysiä ei ollut ollut missään. Samoin parin viime vuoden alppivaellukset ovat kohdelleet meitä aivan liian hyvin, noita verenhimoisia pikkuriiviöitö kun ei Alpeilla ole ollenkaan. 

 

Auringonlaskun pehmeässä valossa maisema näytti ihanalta, nähtävää riitti niin pitkälle kuin silmä kantoi. Kierreltiin hetki tunturin huipulla maisemista ja luonnon rauhasta nauttien. Tämä olisi reissun viimeinen huiputus, viimeinen luontokohde. 

 

Tunturilta laskeuduttiin alas samaa reittiä jota oltiin tultukin. Käveltiin parkkipaikan läpi ison tien toiselle puolelle, jonne laitettiin teltta pystyyn. Teltan suuaukolta avautuivat aivan ihanat laskevan auringon näkymät. Tämä olisikin sitten reissun viimeinen telttayö!

Aamulla saatiin herätä ihanaan auringonpaisteeseen ja Lapin heräillä yhdessä Lapin luonnon kanssa. Aamupalan jälkeen aloitettiin matka takaisin Rovaniemelle. 

Matkaa eteni reippaasti ja yhtäjaksoisesti, toki muutaman tauon siivittämänä. Ensin pysähdyttiin kokkailemaan joenvarsimaisemiin, ja sen jälkeen vielä Lehtojärven uimarannalle uimaan. 

Pian oltiinkin jo jalat tukevasti Rovaniemen maaperällä, ja saatiin palauttaa vuokra-auto takaisin niille sijoille, mistä oltiin viikkoa aikaisemmin napattu kiesi allemme. Siitä päästiin sitten mun sukulaisten luokse vielä yhdeksi yöksi nukkumaan ja hieman hengähtämään, ennen kuin seuraavana päivänä lähtisi yöjuna kuljettamaan meitä takaisin Tampereelle. Voi että oltiin onnellisia, kun tuolla viimeisen yön yöpaikassa meitä odotti lämmin ja välitön vastaanotto, erittäin hyvää ruokaa ja mielettömän tunnelmallinen sauna 💜 Pitkän reissun jälkeen on parasta, kun pääsee aivan rauhassa makaamaan saunan lauteille ja hikoilemaan pois kaiken pölyn ja lian mitä ollaan vaelluksella mukaamme napanneet. Eikä mikään voita puhtaita lakanoita ja pehmeää patjaa, kun on viimeisen viikon nukkunut teltassa ties missä puskissa. 

Heini