4. Milano, Italia

Halpojen lentolippujen innoittamana suunnattiin Jannen kanssa maaliskuun lopussa neljän päivän lomareissulle Milanoon Italiaan. Kummallakaan meistä ei ollut mitään erityistä ennakkokäsitystä tai koettavien kohteiden haavelistaa mielessä, vaan päätettiin lähteä avoimin mielen ja taskut tyhjänä kokemaan niitä juttuja, jotka Italiassa syliin laskeutuisivat. Ja kirjaimellisesti taskut tyhjinä, sillä eihän tuollaisessa taskuvarkaiden kultamaassa uskalla mitään säilyttää taskuissa. 

Maanantaina aamuseitsemältä hypättiin junaan Tampereen asemalta. Eipä päästy edes Tikkurilaan asti, kun junaan tuli ensimmäinen tekninen vika. Hetki siinä odoteltiin ja jänniteltiin, kunnes matka jatkui jälleen. Tikkurilassa totuttuun tapaan vaihdettiin junaa ja hypättiin lentokentälle menevään lähijunaan. Tai itseasiassa väärään suuntaan menevään lähijunaan... No eipä siinä auttanut kuin hypätä ensimmäisellä pysäkillä pois ja ottaa seuraava oikeaan suuntaan menevä juna. Mutta perille päästiin ja se on pääasia! Matkan lisäkoukeroista viis.

Junamatkailun koukeroiden lisäksi mukavasti lisämakua seikkailuun toi se, että meidän halpoihin lentolippuihin (50€/hlö/suunta) sisältyi käsimatkatavaroita huikeat 1 pieni reppu per nenä. Ja käytännössä repun piti olla niin pieni, että perus-Kånkenkin oli niihin mittoihin muutamia senttejä liian iso. Pakatessa piti siis huomioida sen verran tyhjää tilaa reppuun, että tarvittaessa sen saisi sullottua sopiviin mittoihin. Sormet ristissä sitten toivottiin että tavaraa ei ole liikaa mukana: muuten olisi täytynyt miettiä jääkö kentälle varapaita, vaihtopikkarit vai hammasharja, paljon muuta kun ei niihin pakkailuihin mukaan mahtunut. 

Käytännössä lähtöportilla ketään ei kiinnostanut onko reppu just annetuissa senttimitoissa vai ei, vaan päästiin hyppäämään ongelmitta lentokoneen kyytiin. Lentokoneen ikkunasta bongailtiin alkumatkasta loskaa, lunta ja jäätä, loppumatkasta vuoria. Mulla oli kova haave päästä italialaisille vuorille, mutta se haave kariutui koko reissun kestävään sateeseen ja paksuun pilvipeitteeseen. Eipä sinne vuorille ole mitään mieltä lähteä, jos ei pilvien vuoksi nää kauniita maisemia. 

Bergamon lentoasemalle saavuttuamme nähtiin koko reissun ainoa auringonpaisteinen hetki, lämpötila auringossa oli varmaan suunnilleen +18 asteen kieppeillä. Siinä sitten seisottiin suomalaisina tpaidat päällä ja aurinkolasit kasvoilla, kun paikalliset ja hieman etelämmästä paikalle matkustaneet olivat kääriytyneet huppareihinsa ja kevytuntuvatakkeihinsa. Näytettiin varmaan juuri siltä, miltä stereotyyppinen ulkomaille lähtenyt suomalainen näyttää.  

Matkaa Bergamosta Milanon keskustaan oli vielä noin tunnin verran, jonka sai näppärästi taitettua bussin kyydissä. Lentoaseman bussilaiturit olivat aivan oma maailmansa, kuin mitkäkin markkinat. Kaikki bussit vierekkäisillä laitureilla menivät samaan paikkaan, Milanon keskustaan, samalla hinnalla. Ainoa erottava tekijä olivat eri firmojen teippaukset bussien kyljissä. Jokaisen laiturin päähän oli asettunut joku huutelemaan porukkaa oman firman kyytiin, kilpailu asiakkaista näkyi ja kuului kauas. Meille ei ollut niin väliä kenen kyydissä mennään, kunhan perille päästään. Otettiin se bussi, johon helpoiten ja nopeiten liput saatiin. Bussi vei meidät Milanon keskusrautatieasemalle, josta napattiin paikallisbussi kohti hotellia. Milanon keskustan liikenteeseen sai näppärästi ostettua lippuja ATM Milano -sovelluksesta, ja liput kourassa saattoi vain hypätä seuraavan bussin kyytiin. Otettiin 3vrk voimassa olevat kausiliput, jolla sai sitten koko reissun ajan huristella busseilla ja metroilla niin paljon kuin sielu sieti. 

Meidän hotellivalintana oli Grand Visconti Palace, vaaleanpunainen neljän tähden hienostohotelli. Halpojen lentolippujen jälkeen reissubudjettiin oli jäänyt aika reippaastikin varaa, joten ajateltiin, että kerrankos sitä otetaan kokemus vähän hienommasta hotellista. Ja huhhuh että se olikin hieno hotelli! Heti sisään kävellessä tuli tunne, että eihän me köyhät tamperelaiset tänne kuuluta. Varovasti hipsuteltiin tuulitakeissamme vastaanottotiskille, samalla kun ympärillä kaikilla muilla oli puvuntakit päällä. Pikkolot kärräilivät matkalaukkuja kultaisilla kärryillä asiakkaiden huoneisiin ja hotellin aulassa flyygeli odotteli soittajaansa.

Matkalla hotellihuoneeseen bongailtiin käytävällä kylttejä, jotka kielsivät tupakoinnin, mutta joiden vieressä oli tasaiseen tahtiin myös tuhkakuppeja. Mikä sitten onkaan toivottava toimintatapa, tai onko se sitten niin justiinsa... Jokaisen oven vieressä oli lukulaite, johon hotellin avainkortti laitettiin. Lukijaan tuli valomerkki kun asiakas oli mennyt huoneeseen sisälle, josta kerrossiivoojat sitten tiesivät minne sopii mennä siivoamaan ja missä vielä nukutaan. Aika näppärä!

Hotelliin asettumisen jälkeen vedettiin hetki henkeä ja lähdettiin sitten etsimään ruokapaikkaa. Mikä osoittautuikin aikamoiseksi haasteeksi, sillä Italiassa ravintolat ja palvelut menevät tiettyyn aikaan päivästä hetkeksi kiinni. Italiassa ei käytetä espanjalaista siesta-sanaa, vaan puhutaan ennemmin iltapäivän kiinnioloajasta. Ja se jos jokin oli nälkäkiukkuisen ihmisen painajainen! Mistään ravintolasta ei saanut palvelua eikä ruokaa iltapäiväkolmen ja iltakahdeksan välillä, eli aikaan jolloin suomalainen kaipaisi päivän toista lämmintä ateriaa. Mä olen pienestä pitäen ollut nälkäisenä hieman huonohkolla tuulella, ja voisi sanoa että jopa aavistuksen kiukkuinenkin. Siinä sai Janne tehdä ristinmerkkejä ja rukouskutsuja Mekkaan, että selvitään molemmat hengissä ja järjissämme asian kanssa. Kierreltiin jos jonkinlaista ravintolaa läpi, muttei mistään saanut mitään syötävää. Päädyttiinkin sitten lopulta hakemaan ruokakaupasta kuppinuudeleita, joita kokkailtiin hotellihuoneen vedenkeittimellä. Olipa muuten mukava yllätys, että Italiassa tuotteiden hinnat eivät ole samalla tavalla nousseet kuin Suomessa vaan ruokaa sai shoppailla halpaan hintaan. 

Elämänrytmi Italiassa muutenkin oli hyvin erilainen kuin Pohjoismaissa, mikä tuntui aika suureltakin kulttuurishokilta. Illalla me oltiin jo painamassa päätä tyynyyn ja pistämässä silmiä kiinni, kun viereisistä huoneista kuului vielä iloisia seuraelämän ääniä. Todettiin kuitenkin, että nyt ollaan ylpeästi suomalaisia ja mennään vastoin paikallista kulttuuria nukkumaan, jotta jaksetaan seuraavana päivänä pitää silmämme auki aamusta iltaan. Asetuttiin sänkyyn samoille puolille kuin kotonakin, minä oikealle ja Janne vasemmalle puolelle, ja vedettiin päällemme PUSSILAKANATON peitto. Siinäpä taas tamperelaiselle järkytystä kerrakseen, kun ei ollutkaan kotoisaa Finlaysonia peiton suojana. Sängyssä oli peiton ja nukkujan välissä yksinkertainen lakana, viimeksi olen yläasteikäisenä lontoonmatkalla nukkunut vastaavassa virityksessä. 

Aamulla heräiltiin sateen ropinaan ja hipsuteltiin aamiaiselle. Hotellissa tarjoiltiin buffet-tyylinen aamiainen hotellin ravintolassa. Ruokasalin katossa olevat kattokruunut olivat isommat kuin mun kerrostaloasunnon vessa Tampereella ja kauniisti katetuissa pöydissä oli kankaiset lautasliinat. Salin keskellä oli yksi pöydällinen erilaisia leikkeleitä ja juustoja, ja niiden kanssa patonkia. Toisella pöydällä oli tuoreita hedelmiä sekä hedelmäsalaattia. Eikä se hedelmäsalaatti ollut mikään metallitölkissä myytävä valmishedelmäcoctail, vaan tuoreista hedelmistä rakkaudella käsin tehty. Erilaisia leivonnaisia oli yli kymmentä eri sorttia, yksi kokonainen pöytä täynnä. Lämpiminä vaihtoehtoina oli pekonia ja munakokkelia. Näiden lisäksi oli paahtoleipää, jonka päälle sai hakea pienissä lasipurkeissa olevia erilaisia marmeladeja. Jos mieli teki kahvia, niin sitäpä ei itsepalveluna saanut mistään haettua: hienosti pukeutuneet tarjoilijat kiersivät pöydissä kyselemässä kahvitilauksia. Eikä täällä mitään suodatinkahvia vedellä, vaan tarjolla oli pelkkiä erikoiskahveja. 

Alunperin meidän suunnitelmana oli viettää tiistaipäivä vuorilla, mutta sateisen ja pilvisen sään vuoksi päädyttiinkin kiertelemään Milanon keskustassa. Käytiin lasikattoisessa ostoskeskuksessa, Galleria Vittorio Emanuele II. Yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan mukaan nimetty ostoskeskus oli luksusbrändien täyttämä shoppailupaikka, ja niin kalliiden brändien ettei meidän rahoilla ollut mitään asiaa mihinkään liikkeeseen. Ihailtiin kuitenkin arkkitehtuuria sekä koristeellisia maalauksia. 

Milanon tuomiokirkkoa ihailtiin sekä ulkoa...

...sisältä...

 

...että kirkon katolta. Kun ei niille vuorille päästy, niin pitihän sitä jostain korkeuksista päästä maisemia ihailemaan?

Lounasaikaan vatsa kurni jo siihen malliin, että ruvettiin bongailemaan paikallista ruokapaikkaa. Päätettiin että tänään syödään pizzaa ja huomenna pastaa, eli valittiin kohtuuhintainen pizzapaikka tuomiokirkon läheisyydestä. 

 

Reissun molempina iltoina käytiin vielä hotellin uima-altaalla uimassa. Sinne mennessä oli ensin vastassa työntekijä ojentamassa puhtaan pyyhkeen, jonka jälkeen saattoi mennä pukuhuoneen kautta allasosastolle. Sieltä löytyi yksi iso lämmitetty uima-allas, poreamme, sauna sekä höyrysauna. Uiminen virkisti ihanasti ja poreammeessa oli lämmin renotutua päivän haasteista. Sauna ei kuitenkaan suomalaista yleisöä vakuuttanut: saunassa oli suomalainen Harvian kiuas, mutta löylynheittomahdollisuutta ei ollut ollenkaan. Lämpötilakin saunassa oli hieman viileähkö.

Keskiviikkona herättiin aamupalalle ja siitä jatkettiin hotellihuoneeseen pakkailemaan kimpsut ja kampsut kasaan. Uloskirjauduttiin hotellista ja hypättiin metron kyytiin. Italiassa aikataulut eivät ole niin justiinsa; metroaseman näytöllä luki ensin, että seuraava saapuu 9min kuluttua. 10 sekuntia myöhemmin aika oli 3,5min, ja seuraavat 10 sekuntia myöhemmin 5min. Paikalliset odottelivat rauhallisesti milloin metro vilahtaa näköpiiriin, yhtään stressaamatta mikä aika-arvio pitää tai ei pidä paikkaansa. Eipä se nyt niin justiinsa ole, että milloin metro saapuu tai milloin sinne töihin menee.

Päivän ruokapaikaksi valittiin aivan ihana pastapaikka, herttaisessa ravintolassa oli miellyttävä sisustus ja tunnelma. Annokseensa sai valita ensin haluamansa mallista pastaa noin kymmenestä eri vaihtoehdosta, ja sen jälkeen valittiin millä kastikkeella haluaa pastansa syödä. Tosi hauska konsepti, joka olikin jollain vinkkilistalla arvioitu yhdeksi Milanon parhaista pastapaikoista. Ruoka oli aivan sairaan hyvää ja sen voimalla jaksettiin jatkaa matkaa. 

Sateen ropistessa kierreltiin katuja ja bongailtiin italialaisia juttuja. Ei taidettu nähdä yhtään stereotyyppistä punaista Vespaa, toki muita värejä oli liikenteessä. Arkkitehtuuri oli kaunista ja vanhaa aikaa kunnioittavaa. 

Päivän päätteeksi hypättiin viimeisen kerran metroon, joka kuljetti meidät linja-autoasemalle. Sieltä napattiin samainen bussi, jolla oltiin maanantaina tultukin lentokentältä keskustaan. Bussi kuljetti meidät takaisin lentoasemalle, josta kipitettiin viimeisen yön majoituspaikkaamme: NH Orio Al Serio -hotelliin. Siellä meitä odotti siisti huone, jonka ikkunasta näkyi lentokentälle. Tyytyväisenä painettiin päät tyynyyn, herätäksemme uuteen aamuun klo 03 aamuyöstä. 

Aamuneljältä istuttiin jo silmät ristissä lentokentän penkillä odottamassa Helsinkiin suuntaavan lennon lähtemistä. Molemmat odottaen, että päästäisiin lentokoneeseen nukkumaan. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen uni koneessa maistuikin ja pian jo saatiin laskea jalkamme aurinkoisen Helsinki-Vantaan maaperälle. Sää Suomessa oli huomattavasti parempi kuin Italiassa oli ollut, kyllä oli ruoho tällä kertaa vehreämpää aidan tällä puolella. 

Heini