3. Sudenpentujen talvileiri

Leireillä ja retkillä tulee aina välillä päästeltyä suustaan kaikenlaista. Usein nää on livenä hauskoja, sekä asiayhteydestään irroitettuna vielä hauskempia. Varsinkin lapsilla on usein ihan huikeita elämänohjeita ja ajatusketjuja, joita tykkään kirjoitella muistiin. Aiempina vuosina aloitin blogipostauksia listauksella näitä sitaatteja ilman kontekstia, ja voisinpa tehdä nyt saman homman. Näistä ehkä muotoutuu jonkinlainen kuva meidän leiristä. Osa on lasten suusta, osa toisten aikuisten ja taisin mä itsekin välillä päästää suustani kaikenlaista. 

"Mä aion tänään ikävöidä isiä illalla. Sä voit Heini silloin halata mua ja ottaa mut teltassa sun viereen nukkumaan."

"Minä vuonna sä oot syntynyt" "1999" "OIKEESTI?? Onks ees mahdollista että on syntynyt vuonna joka alkaa 1?"

"Mitääääää sä katot täällä vaan puhelinta? Mä meen sanoo *toiselle johtajalle* niin se tulee laittamaan sut ruotuun."

"Mä aion laskea montako sekuntia mun pissa kestää ja tuun sit kertoo sulle"

"Oon niin väsynyt että ei päässä liiku ku silmät - eikä kyllä nekään"

"Paras tilanne ois että hanskat ei ois mistään märät. Mutta jos jostain täytyy olla, niin mieluummin ulkoa kuin sisältä"

"Ei ne ehkä ollu mun vaatteet jotka haisi pahalta. Se taisinkin olla vaa mä..."

"Hei et ota nyt kiriä! Mä haluun voittaa tän kisan"

"Ei me olla mitään keittiöorjia. Me ollaan keittiöapulaisia"

"Sen jälkeen ku mä lopetin partion, mä aloitin partion uudelleen koska sä oot Heini niin kiva"

Sudenpennun neuvo toiselle, joka ikävöi kotiin: "Step 1 on se, että et ajattele sitä kotia vaan jotain ihan muuta"

"Aika menee nopeemmin tänään kuin eilen"

"Tuuks sä tänne keittiöön vaa piiloo lapsia"

"Vaihdatko pikkarit aamulla vai illalla? Ois kiva jos vaihdettais samaan aikaan"

"Mä en oo Tampereen kaupungin työntekijä" "Ai, minkä maan työntekijä sä sit oot?"

"Ei ollu pelkkää oksennusta, oli siellä pissaa ja kakkaakin"

"Sä oot kyllä taitava tässä töiden välttelemisessä"

*Toinen johtaja vetää vahingossa jalkaan mun ulkohousuja*: "Eiku ei nää oo mun, nää on jonkun lapsen"

Piti vähän kaivella että milloin olenkaan viimeksi ollut talvileirillä, ja sehän oli pari vuotta sitten vuonna 2022. Partiota olen harrastanut vuodesta 2006, mutta kovin montaa talvileiriä ei tuolle ajanjaksolle mahdu. Lapsena olin muutamilla talvileireillä, mutta niistä jäi lähinnä ikäviä ja palelevia muistoja, jonka vuoksi en teininä kovin innokkaasti leireille ilmoittautunut. Talviretkeilyn ilot löysin oikeastaan vasta parikymppisenä, kun muutin Tampereelle ja aloitin partioharrastuksen täällä Tampereen Lokeissa. Helmikuussa 2019 olin ensimmäistä kertaa Tampereen Lokkien ja Kotkien talvileirillä, ja saman vuoden huhtikuussa lähdin samojen lippukuntien kanssa hiihtovaeltamaan Lappiin Lemmenjoen kansallispuistoon. Niiden reissujen jälkeen olenkin löytänyt innostuksen retkeilyyn kaikkina vuodenaikoina sekä saanut haalittua kasaan sopivat varusteetkin talviretkeilyyn. 

Tässäpä sudenpentujen leirin varustehuoltoa: yhden ulkoilun aikana kastuneet vaatteet...

Lauantaiaamuna 24.2. lähdettiin 100 partiolaisen voimin kohti Kurussa sijaitsevaa Rajalan leirikeskusta. Sudenpennuilla olisi edessä kaksi yötä leiriarkea, ja sitä vanhemmilla ikäkausilla hieman enemmän. Talvileirit järjestetään kahden lippukunnan, Tampereen Kotkien ja Tampereen Lokkien, yhteisvoimin, mikä tuo kivan lisämausteensa retkeilyyn. Lapset pääsevät tutustumaan toisiinsa yli lippukuntarajojen ja paikalle saadaan mukavasti myös aikuisresurssia. Nämä leirit ovat perinteisesti koulujen hiihtolomaviikolla, mikä mahdollistaa pitkän yhtäjatksoisen leireilyn. 

Bussimatkalla Tampereelta Rajalaan sudenpennut juttelivat iloisesti keskenään ja tunnelma oli katossa. Tunnin matkanteon jälkeen jouduttiin kuitenkin muuttaman suunnitelmia ja pysähtymään bussipysäkille. Matkaan oltiin lähdetty kahdella bussilla; ensimmäisessä isommat partilaiset ja toisessa sudenpennut. Leiripaikalle johtava tie oli kuitenkin peilijäässä ja bussien edellä oli jumissa ojaan suistunut traktori sekä leirille tavaroita kuljettanut pakettiauto. Eipä siinä oikein auttanut kuin laittaa äänikirja bussin kaiuttimista soimaan sudenpennuille viihdykkeeksi ja odotella, että saadaan yksi kerrallaan menopelit pois ojanpohjalta. 

Kun tuo edellä mainittu projekti saatiin päätökseen, piti vielä ratkaista asteen isompi ongelma: bussilla ei pääsisi millään viimeistä 6km peilijäistä mutkittelevaa metsätietä leirikeskukselle. Eipä siinä auttanut kuin purkaa bussista lapset ja tavarat ja jatkaa matkaa vaihtoehtoisin menetelmin. Onneksi paikalle oli henkilöautoilla tullut osa leirin aikuisista, jolloin kyyditysrumba saatiin luontevasti käyntiin: autot ajoivat edestakaisin 6km matkaa tuoden lapsia tien päästä leirikeskukselle, ja sitten palaten hakemaan uuden lastillisen lapsia ja tavaroita. Aikamoinen säätö, mutta päästiinpä perille!

Partioleireillä arki rakentuu ruokailujen ja erilaisten ohjelmien ympärille. Sudenpennuilla ohjelmassa oli mm. keppihevosten askartelua ja niiden kanssa kisailua, rastirataa, leikkejä ja hiihtoretki järven jäälle. Näiden lisäksi oli lapsille myös mahdollistettu vapaa-aikaa sekä sisällä että ulkona. Meitä oli mukana huippuporukka aikuisia mahdollistamassa ohjelmia lapsille. Mun roolina oli tällä kertaa olla sudenpentuleirin leirinjohtaja; eli käytännössä huolehtia että kokonaiskuvassa paletti pyörii halutulla tavalla ja olla ohjeistamassa muita aikuisia.

Touhuamisen ja ulkoilujen myötä vatsassa kurni jatkuvasti nälkä, jonka tyydyttämiseksi leirin keittiössä taiottiin niin aamupala, lounas, välipala, päivällinen kuin iltapalakin. Pääasiassa ruoka tuli valmiina pöytään, mutta kyllä me yhtenä päivänä paisteltiin itse välipalamakkarat nuotiolla ja tehtiin suklaabanaanit jälkkäriksi. Lapset pitivät huolta ettei yksikään ruokailu unohtunut ja informoivat aikuisia tasaisin väliajoin kurnivista vatsoistaan. Siinä lapset ovat hauskoja, että he todellakin sanovat ääneen sen mitä mielessä on. Ja mitäpä sitä turhaan perustarpeita salailemaan! Kun on nälkä niin on nälkä, kun on pissahätä niin on pissahätä ja kun väsyttää niin sitten väsyttää.

Leiripaikka koostui useammasta eri rakennuksesta, jossa kaikissa suoritettiin omat toimintonsa. Päärakennuksessa oli keittiö ja ruokasali, ulkorakennuksessa vessat, sisällä nukkuville sudenpennuille ja johtajille oli oma mökkinsä sekä tietysti pihapiiristä löytyi myös saunarakennus. Sudenpentujen majoitusrakennus koostui useammasta huoneesta, jossa oli joko laverit tai yksittäiset sängyt nukkumista varten. Lisäksi siellä oli pöytiä ja penkkejä, joiden ääressä lapset saivat vapaa-ajallaan piirtää ja lukea Aku Ankkoja. 

Perinteisesti kolmosluokkalaiset sudenpennut saavat talvileirillä halutessaan nukkua lämmitetyssä kamiinateltassa, eka- ja tokaluokkalaiset nukkuvat sisällä. Tämä tarkoitti tänä vuonna mun sudenpenturyhmää Kuutteja, sekä Kotkien kolmosluokkalaisten ryhmää nimeltään Oravat. Lapset olivat todella reippaita teltan pystyttämisessä, mikä melkein yllätti minutkin. Fiksusti he toimivat saamiensa ohjeiden mukaan, pyysivät tarvittaessa apua ja osoittivat osaavansa jo monta teltanrakennukseen tarvittavaa taitoa. Saatiin teltta pystyyn alta aikayksikön, ilman itkua tai hampaidenkiristelyä. Sitten alkoikin armoton polttopuiden kantaminen telttaan. Se oli lapsista jollain oudolla tavalla tosi hauskaa: innoissaan laskivat montako 8-10 klapin sylillistä olivat jo puuvarastosta telttaan tuoneet. Keskimäärin saldo taisi jäädä 5-8 sylilliseen per nenä. 

Illalla alkoi koti-ikävä hiipiä sudenpentujen keskuuteen. Tämä on asia, joka näyttäytyy joka leirillä enemmän tai vähemmän. Mä aina sanon lapsille, että koti-ikävä ei tarkoita ettei olisi reipas tai ettei pärjäisi retkillä. Kaikilla on joskus ikävä kotiin! Sudenpennut yleensä naurahtaa, kun kerron että mullakin tulee välillä ikävä äitiä ja isiä, vaikka olen "jo" 25. Sitten me keskustellaan tunnetaidoista ja siitä, että tunteet tulevat ja menevät. Päivän aikana voi tuntea vaikka ja mitä tunteita: voi olla iloinen, surullinen tai jännittynyt. Mikään tunne ei jää ikuisesti päälle vaan ne menevät ajallaan ohi. Koti-ikävä on tunne siinä missä muutkin; me tiedetään että se voi tulla, mutta me myös tiedetään että se aivan varmasti menee jossain vaiheessa ohi. Jo se että aikuinen sanoittaa tämän lapselle voi auttaa lasta rauhoittumaan ja turvautumaan siihen ajatukseen, että kohta helpottaa. Usein on paikallaan myös miettiä onko jotain muita harmituksen aiheita; onko sukat märät, sattuuko päähän tai mahaan, väsyttääkö, onko nälkä tai unilelu hukassa. Sellaisen kertoituksen jälkeen päästään paremmin miettimään, mihin asioihin ensimmäiseksi tartuttaisiin ja minkälainen tekeminen saisi "harhautettua" koti-ikävää. Joskus mennään tekemään jotain kivaa, joskus otetaan pieni lepohetki tai muuten ohjataan ajatukset muualle. Usein myös helpottaa kun käydään kohta kohdalta leirin ohjelmaa läpi: nyt me syödään, sitten mennään ulos, sitten saunaan, sitten iltapalle, sitten nukkumaan ja huomenna jo kotiin. Tätä sitten mantrataan pitkin leirin etenemistä läpi, jolloin lapselle hahmottuu mitä tapahtuu ja milloin yhteinen kotiinlähtö koittaa.

Tällä kertaa eniten ikävöivälle sudenpennulle paras lääke oli banaani toiseen käteen ja leirillä mukana ollut koira toiseen käteen. Siinä karisi huolet mielestä, kun sai verensokereita ylös ja pääsi paijaamaan söpöä koiraa. Lisäksi soiteltiin tsemppipuhelu tämän lapsen isälle, joka tsemppasi tyttöä niin hienosti että mulla meinasi nousta liikutuksen kyyneleet silmiin. Lähellä oli ettei siltä istumalta olisi sitten soiteltu minunkin isille, että nyt on ikävä kotiin. 

Yö nro 1 kamiinateltassa

Ensimmäisenä yönä meillä oli teltassa 7 lasta ja kourallinen aikuisia. Jaettiin kipinävuorot ja levitettiin makuualustat vieri viereen teltan lattialle. Kipinävuoroissa lapset olivat pareittain ja heidän kanssaan valvoi jokaisessa vuorossa yksi aikuinen. Lapset saivat itse hoitaa kipinämikon tehtävää ja olla lisäämässä puita kamiinaan, aikuinen lähinnä huolehti turvallisuudesta ja siitä ettei kukaan satuttanut itseään. Vuorot suunniteltiin kaikille tunninmittaisiksi; lapset olivat vuoroissaan valveilla illan ensimmäiset sekä aamun viimeisen kipinävuoron, näiden välissä aikuiset valvoivat vuoroissa keskellä yötä olevat vuorot. Tehtiin järjestely näin, koska haluttiin mahdollistaa lapsille mahdollisimman pitkät keskeytymättömät yöunet, jotta he jaksaisivat edes jotenkin pitää silmänsä auki seuraavana leiripäivänä. Ensimmäinen yö talviteltassa kun on lähes kaikille aika jännittävä kokemus ja unen saaminen voi olla hyvinkin vaikeaa. 

Mä sain napattua itselleni illan ensimmäisen vuoron, ja ihanat kuuttisudenpennut siihen seurakseni, silmissä jo kiilsi ajatus siitä että saan sen jälkeen nukkua keskeytyksettä koko yön. Tästä mun vuorosta muotoutui kuitenkin koko yön tapahtumarikkain. Ensin yksi lapsi oksensi yöpukunsa ja makuupussinsa kertaheitolla likaisiksi - eipä auttanut kuin herättää toinen aikuinen jatkamaan mun kipinävuoroa ja lähteä itse metsästämään tuolle lapselle puhtaita vaatteita, puhdasta makuupussia ja nukkumapaikkaa sisätiloista. Puolen tunnin verran sahasin edestakaisin hakemassa kumihanskoja, paperia ja roskapusseja. Mun hommaksi jäi myös keräillä likaiset kamat teltasta, kun johtajakaverini vei lasta ensin vessaan pesulle ja sitten vaatteidenvaihdolle. Ja juuri kun pääsin ajattelemasta että oliko illan haasteet tässä, odotti mua teltassa vielä yksi koti-ikävää niiskuttava lapsonen. 

Kaiken tämän jälkeen oli adrenaliinit niin korkealla, ettei uni tullut koko yönä. Olin hereillä todistamassa jokaisen kipinävuoronvaihdon. Eipä olleet sen yön unipätkät monen minuutin mittaisia, eikä niitä kehuttavaa määrää ollut. Seuraavana päivänä tuntui olo niin väsyneeltä, ettei päässä liikkuneet kuin silmät. Tai no, hetkittäin eivät liikkuneet edes nekään. 

Yö nro 2 kamiinateltassa

Toisena iltana oltiin kaikki, sekä lapset että aikuiset, niin väsyneitä, ettei kenenkään tarvinnut arpoa tuleeko uni yöllä. Aamulla saatiin todeta kaikki yhdessä, että olipa todella hyvä yö takana. Kaikki olivat saaneet illalla unenpäästä kiinni ja kaikki olivat nukkuneet pitkiä pätkiä tulen rätistessä kamiinassa. Yöllä ei koti-ikävä kiusannut lapsia ja teltassa ei kenenkään ollut tarvinnut palella. Tästä hyvästä kokemuksesta lapset ihan innostuivat, että talvitelttailuhan on tosi kivaa ja me osataan tämäkin asia!

Leirin loppuessa mun fiilikset oli aikalailla samat, kuin tällä sudenpennun unilelupupulla. Raajat voimattomina makuuasennossa, odottaen että kantaisiko joku mut repussa kotiin...

Kotona sitten alkoikin armoton varusteiden ja vaatteiden peseminen ja tuulettaminen. Onneksi on iso parveke ja siellä riippumattoteline, johon saa näppärästi lahjanarusta askarreltua pyykkinarun. Ja onneksi oli myös kotona Janne, joka tilauksesta lämmitti saunan ja teki ruoan väsyneelle, ja hieman nälkäkiukkuiselle, partiolaiselle 💜

Heini

Sudenpentujen talvileiri 24.-26.2.2024